Vielä on kesää jäljellä

Pääsin tänäviikonloppuna puutarhahommiin. Aloitettiin syksyllä kasvimaan värkkiminen kun armas naapuri kysyi, tarvitaanko me multaa. No totta mooses ja niin multa saapui tontille (naapuri kaivoi pellolleen ojaa ja sieltä sitä maata siis riitti meillekin). Ihmettelin eilen vähälumista talvea ja huomasin, että kaikennäköstä ruohoa pukkaa tulevasta pellosta. Hirvittää vähän että millanen savotta tästä vielä tulee ens kesänä, meinaan muutama rikkiksen siemen ja juurenpala tuolla muhii.

Siellä ne vaanii tilaisuuttaan, osa kokeilee jo onneaan.

Olen kasvattanut muutamia alppiruusuja ja atsaleoja siemenestä. Ensimmäiset kylvin muistaakseni kuusi vuotta sitten ja tänä kesänä yksi yritti kukkia. Ajoitus oli itseni kannalta huono, rehu tuuppasi kukintonsa keskellä viikkoa ja viikonloppuna mökille palatessani oli vain rippeet jäljellä. Jotain violettia siinä ehkä oli.. Pienimmät puskat ovat tikkuaskin kokoisia, kuten tämä atsalea, joka ei ymmärrä talveentua ollenkaan. Senhän pitäisi ensin kokea ruska ja sitten pudottaa lehtensä. Tämä pikkuinen tuuppaa sen sijaan uutta lehteä.

Pillimehutauko

Hän on kivinokkeli, joka on sitkeästi pesinyt mökkirannan reunalla ison kivikuution päällä jo monta vuotta. Siinä se tänäänkin hautoi kivisiä muniaan, vaikka viisi tai kuusi vuotta sitten sen rautalankatöyhtöä taivutellessani kuvittelin askartelevani yhden kesän iloa.

Ja lopuksi vielä kättentöitä. Mulla pyöri kotonurkissa suorastaan ärsyttävä kasa kangassilppua, joita en raskinut heittää pois, koska niistä voi saada vielä jotain (käsityöihmiset ainakin tunnistavat tämän olotilan). Välillä oli omakin usko koetuksella, mutta joulun vapailla ajelutin silpekasan mökille ja tikkasin niistä paloja unelmieni tilkkupeittoon. Silppuläjä pieneni jonkin verran ja niistä syntyi 24 uutta kirjavaa hirsimökkitilkkua. Syntyi kultaa paksasta toisin sanoen. Tilkkujen taustapuoleen sain hassattua erästä harmitus-kangasta, joka oli liian haalistunutta mihinkään kunnon työhön, mutta jonka poisheittäminenkin ärsytti ajatuksena, olinhan maksanut siitä nettikirpparilla muutaman euron ja itellakin oli ottanut siivunsa. Nyt sekin sai tärkeän tehtävän uudessa elämässään.

Mökkiompelukone on äitimuorilta lainattu Husqwarna, yhtä eläntäny mitä viimeisin käyttäjänsäkin. Mutta silti maailman paras kone, ihanan hiljainen ja siisti.

Pukkia ootellessa

Tänäpä tehtiin vähän joulusiivoa. Tuli vähän ylimääräistä pyykättävää, kun Kiljunen alkoi heti aamusta laattahommiin, ykäili muutaman kerran ja kuumettakin mittasin, mutta iltapäivällä poika koki joulun ihmeen ja tokeni perusriiviötilaansa ihan yhtäkkiä.

Tuunasin kerrossänkyä strömsö-verholla. Tajusin että joku onneton on joskus mennyt saksimaan maailmankaikkeuden hienoimman kankaan simmottis päin, että sydämet killuu ylösalaisin. Siksiköhän verhot on säilyneet tähän päivään asti ihan tehtaan tärkissä? No, joka tapauksessa kuosi on vallan namunen väärin päinkin ja lapset ei tuntuneet asiaa noteeraavan millään lailla. Viidakkomajan verhoiluun se sopi mitä parhaiten. Ehkä joskus saksin joksikin muuksi.

Yllättävän helposti nukkumatti tuli vaikka huomenna on ehkä vuoden jännittävin päivä.

Joulukiireitä

Parit joulumyyjäiset, pukkisalaisuuksia ja synttäreitä, niistä on hyvän eukon tyttären joulukuu tehty. Blogi on ollut heitteillä, huoks. Mutta nyt jotain pientä kuitenkin vielä ennen pyhiä. Esikko meni syntymään juuri ennen joulua, ihan niin kuin isänsäkin ja siksi säätöä riittää kolminkertaisesti tässä joulun alla. Päätin joskus, että teen lapsille omat juhlaviirit, jokaiselle erilaiset ja omiin juhliinsa räätälöidyt. Nuorin (pääsiäisen aikoihin juhliva) sai viirinsä viime keväänä. Saksin hänen lippunsa keväisistä kuoseista, keltaista, vihreää ja nimikkoeläimensäkin kuoseissa vilahtaa. Esikon viiri valmistui viime yönä. Löysin jouluun sopivia kankaita, punaista, valkoista ja ruskeaa ja pariin lippuun osui esikolle esikon kukkiakin. Keskihemmon viiri on vielä tekemättä, mutta onhan tässä onneksi juhannukseen saakka aikaa. Kunkin viiri sitten ripustetaan paraatipaikalle aina kun juhlapäivä alkaa olla ajankohtainen.

Hyhmää ja haipakkaa

Kaveri ystävällisesti huomautti että "Sun ploki on kuallu". No kyllä täällä taustalla henki pihisee, mut kauheen nopeeta menee aika hirvee kiirus koko ajan kun pitäis Pukkia autella ja samalla hoitaa yrityksenkin jouluhässäkkää kunnialla. Viikonloppu relattiin kuitenkin korvessa taas ja ei oo kyllä kesää jäljellä, vaikka mistä vinkkelistä tarkastelis. Lampikin kehitti jäähileisen pinnan. Kesällä toi lätäkkö on ihanan raikas vilvoittava keidas (siis todella vilvoittava, avanto se on meinaan mun mielestä silloinkin), mut hämärässä ja kylmässä siitä tulee vähän pelottavakin. Pimeällä se on semmonen ammottava iso musta aukko. Ostettiin vähän aikaa sitten poiju ja tarkoitus olisi upottaa se keskelle lampea. Talvella vietäis jään päälle kivimötikkä, johon poijun köysi kiinnitetään ja sitten vaan odotellaan että keväämmällä kivi mulahtais köysineen jään läpi ja pohjaan. Poijusta lähtis köysi rantaan ja sen tehtävä olis olla turvana uimareille. Mä en itse uskalla kovin kauas haahuilla uimaportaista, koska pelkään että vedessä iskisi pohjekramppi (se hyytävä vesi nääs).

Kaveri sanos että tarttis pojalleen essun. Semmosen rypemistä kestävän oikeen. Kaivelin kaapista just miehen kokoisen palan Ikean legendaarista kettukangasta ja valkosta pulia sipaisin toiselle puolelle. Nyt voi herra A sitten rötvätä kakkutaikinoissa ihan huolella. A:n äiti laitto essusta kuvan uuden käyttäjänsä päällä:

 

Toi "kettukangas" on kyllä vekkulia, harmi, ettei sitä enää tehdä.