keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

"Ikinä en enää koulunpenkille mene"

Semmottis uhosi tämä täti kymmenen (tai jotain sinne päin, ei pysty vanhana muistamaan enää) vuotta sitten ja nyt syksyllä sitten menen kuitenkin. Ohhoh, kaikkee sitä. Aikomukseni on siis työni ohessa hankkia hiukan virallisempaa pätevyyttä alalle, johon elämä kuljetti toista vuotta sitten.

Ja kas, tilanne vaatii tietysti hommaan soveltuvan välineen opiskeluasioiden (kuten kynien ja lippulappujen) kuljetukseen. Tein siis olkakassin ja kierrätysaineksista tietysti. Satuin hiljattain tilaamaan armeijaylijäämää myyvästä liikkeestä housut, jotka osoittautuivat päälläni niin rumiksi, etten kehtaa niitä pitää edes mökilläni metsän keskellä, mutta näin housuissa potentiaalia jatkojalostukseen ja niistä saikin hirveen kivan taskun tulevaan kouluväskyyni. Kukkakangas on ihanaisen ystävän mökkiverhojen lyhennysprojektistani jäänyt hukkapätkä, metallirinkulat säästin yli 15 vuotta vanhasta hyvin palvelleesta ruåtsalaisen halpaketjun kangaskassista, joka jo alkoi esittämään ratkeamisen merkkejä. Sisäpuoleen laitoin jotain sinapinkeltaista vanhaa "silkki"-lakanaa. Vetoketju on uusi, taisin ihan 50 senttiä siitä maksaa, kun sen joskus hamstrasin Jättirätin penkokopasta kun "oli niin kivan värinen". Kaava on hatusta heitetty jonkinlainen, lähinnä neliötä muistuttava kappale. Tällaisista silppeistä kun lähtee askartelemaan, pitää usein valmiit kaavat unohtaa ja soveltaa olemassolevien materiaalien ehdoilla. Lopputulos vastaa melko hyvin visiotani. Musta irtohihna vaihtuu vielä vihreään, kunhan saan hihnatilauksen joskus tehtyä ja vastaanotettua.


Tulipa yhtenä iltana nakutettua myös pari kauppakassia vanhalla kunnon muovipussin kaavalla. Punaisempi kassi muutti uuteen kotiin oravannahkana ystävälle, joka otti pariksi päiväksi tulevan tokaluokkalaisen hoiviinsa. Tänä syksynä koulu alkaa erikoisen myöhään, vasta elokuun loppupuoliskolla ja kun meidän vanhusten lomat oli ja meni, on aika homma keksiä miten saadaan päivät järjestettyä esikon kanssa, joka ei ole enää päivähoitoikäinen, mutta on kuitenkin liian pieni olemaan työpäivän ajan yksin. Päivä kerrallaan.



Sisäpuolelle tälläsin köökkiaiheista puuvillaa. Mistähän tämäkin kangas on tullut? En edes muistanut omistavani sellaista, kunnes se tuli jostain pinon välistä esiin.


Loppuun vielä yksi materialistinen retropläjäys. Minulla on tänne muutosta saakka (eli 5 vuotta) ollut ostoslistalla lääkekaappi. Hiljattain muistin taas puutoksen, tai kyllähän minä muistin asian joka ikinen kerta, kun könkkäsin huojuen keittiötikkaita pitkin katonrajaan hakemaan keittiökaapiston sokkelin päällä olevasta kiposta lääkekaappijuttuja, mutta nyt päätin tehdä asialle jotain ja huutelin näin upean kaapin pilleripurkeille. Kyllä nyt kelpaa säilyttää laastareita, vitskuja ja rohtoja.


Hämärien aamujeni kulmikas aurinko.