lauantai 8. marraskuuta 2014

Valoa kansalle joka pimeydessä vaeltaa



Hokasin, että pyöreä pöytäni tarvitsee valoa, kun siinä jotain touhuilee. Helpointa olis tietysti ollut hakea sopiva valonlähde vaikka tosta ruåtsalaistuontisesta sisustusvimpaintavaratalosta, mutta eihän siitä olisi saanut sitä hykerryttävää saalistusvieetin tyydytystä, mikä tulee vanhoja nostalgisia romuja metsästäessä. Siispä Tori.fi ja hetken kyttäiltyäni löysin keltaisen peltiaurinkoni olohuoneen nurkkaa kaunistamaan. Kävipä vielä niin tuuri, että valaisimen myyjällä oli asiaa meidän suuntaan ja sain lamppuni suuremmitta vaivoitta melkein kotiovelle. Nyt vain nuo kaikki muut kodin valaisimet särkee silmää, tylsiä nykyajan virityksiä. Ehkä nekin menee pikkuhiljaa vaihtoon sitten joskus. Ihan suotta en kuitenkaan viitti toimivia ehjiä lamppuja laittaa pois, joten kärsin noita nyt toistaiseksi.



Hyvin passaa noi kulmikkaatkin liinat pyöreelle muodolle. Tämä sporttinen liina ehti olla pöydällä kymmenen minuuttia, sen jälkeen se oli ketsupissa.

Makuuhuoneesta löytyy kanssa kirpparilamppu, veikkaisin vähän vanhemmaksi sitäkin, mutta varmaksi en osaa sanoa. Kukaan ei ole ehtinyt hinkata hintalapun jämää pois...


Huomenna onkin pyhä, hyvää isänpäivää kaikille isukeille!

5 kommenttia:

  1. Toi on tosi hieno lamppu ja sopii tuohon kuin piste iin päälle!

    VastaaPoista
  2. Keltainen lamppu sopii kyllä paikalleen kuin nenä päähän. :) Meillä on sama lamppu punaisena ruokapöydän päällä, ja vaikkei se sovikaan siihen ollenkaan niin saa luvan siinä olla koska ei sille ole muutakaan paikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, löytyykös siitä plokissas kuvaa?

      Poista
    2. Äööö.. Ei taida löytyä. Tarvii joku kerta kuvata.

      Poista