tiistai 8. heinäkuuta 2014

Kaftaani pyöreästä liinasta (ohje)

Näin eilen kälyni päällä kovin mukavan oloisen, pitkähelmaisen ja liehuvahihaisen vaatteen ja innostuin heti. Googlettelin illalla kaftaaneja ja sain ajatuksen tuunata pyöreästä puuvillaliinasta lyhyemmän, paitamittaisen yläosan. Inspiraation iskettyä en meinannut nukkumaan päästä, oli pakko saada liehuvainen visio toteutettua valmiiksi. Puoli kahden aikaan sitten yöllä sain homman valmiiksi ja sen kyllä huomaa seuraavien kuvien sävyistä. Harmittaa kelmeät keinovalot ja hämäräkuvien keltaisuus, mutta kuvitelkaa mielikuvissanne vaate esimerkiksi aamiaiselle nurmikolla tai rapujuhliin.

Uhrasin koeversioon jo parhaimmat päivänsä nähneen, vähän haalistuneen liinan, värikin on vähän syksyisen oloinen, mutta tulee se syksy sieltä ihan kohta.

Tässä valmis kaftaani, tai voihan tätä vaikka viitaksi kutsua.



Ja kui se sitten värkitään? No tämmöttis: Otetaan pyöreä liina (retro totta mooses sen olla pitää).


Etsitään keskikohta ja saksitaan siihen kaula-aukko. V, O, vene tai mistä nyt sattuu tykkäämään. HUOM! Saksi reikä varovasti. Liian pientä voi aina suurentaa, mutta toisinpäin ei onnistukaan.


Leikkaa toisesta kankaasta kaula-aukkoon muotokaitale, siis kaula-aukon reunoja myötäilevä, muutaman sentin levyinen suikale. Tässä kohtaa surautin kaitaleen ulkoreunat saumurilla, mutta jos ei ole saumuria, voi reunan kiinnitikatessa vain kääntää piiloon (kaula-aukon voisi huolitella myös esim ohuella vinonauhalla). Neulaa muotokaitale kaula-aukkoon oikeat puolet vastakkain. Nakuta ompelukoneella kaitale kiinni kaula-aukon reunaan, siksakkaa ja jos aukossa on teräviä kurveja kuten alla, leikkaa pienet viillot saumanvaraan kurvin kohdalle ruttujen ehkäisemiseksi, mutta varo ettet leikkaa ompeleen yli. Käännä muotokaitale vaatteen sisäpuolelle ja ompele se reunastaan kiinni päällikappaleeseen. Fiksu käyttää nuppineuloja apuna.


Pue vaate päälle ja tsekkaa vyön paikka. Asettele liina suoraksi nurjat puolet vastakkain ja ompele sopivalle korkeudelle napinlävet vyönrei´iksi molempien kerrosten läpi. HUOM! Jätä reikien väliin väljästi tilaa, huomioi että sinun pitää päästä pujahtamaan paidan sisään. Käytän itse vaatekokoa 40 ja sopiva vyönreikien väli itselleni on noin 55cm.



Liihottele muotiluomuksessa ja tee naapuris kateelliseksi.

5 kommenttia:

  1. Hei vau! Mulla taitaa olla tismalleen samanlainen liina, ja olen hametta siitä suunnitellut mutta tarskohan sittenkin kokeilla tuommoista. Tai jos tekee semmosen 2-in-1 -systeemin! Mitä vois käyttää kummin vaan. Hmmmm....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tekee tiukkaa saksia melkein mitä vaan liinaa, mutta tuo oli sen verran kulahtanut, ettei tuottanut henkistä tuskaa ees epäonnistumisen pelossa. Hyvä on näköjään omistaa vähän kulahtaneempiakin kankaita, niin tulee joskus kokeiltua jotain mitä ei ehkä muuten tulisi tehtyä. Hamekin on sellainen "pitäisi kokeilla" -projekti, mutta en sitten ole vielä saanut aikaseks.Jos sää joskus tommosen innostut tekemään, niin kuvia plokiin sit!

      Poista
    2. Sama, kankaita on kertynyt nurkkiin vaikka kuinka, mutta ei niistä oikein mitään raski käyttää. Mutta jos innostaudun niin totta mooses tulee plokiin kuvia. :)

      Poista
  2. Täytyypä kattoo löytyiskö multakin uhrattava pyäree liina. Hauska idea!

    VastaaPoista