tiistai 10. maaliskuuta 2015

Prinsessajuttuja

Kuopus juhlii ihan pian 3-vuotispäiväänsä ja mikäpä voisi olla ajankohtaisempaa kuin prinsessa-asiat. Vanha kaupan leluosastolta peräisin oleva, monen prinsessan päällä käynyt puku alkaa olla jo melko patinoituneessa kunnossa joten uusi liehuhelma on ehdottoman akuuttiin tarpeeseen tuleva. Tätä varten jemmasin äitini hylkäämät pitsiverhot ja muutkin osat lienevät olleet jonkin sortin verhoja. Ajatuksissa muhii vielä täydentää hörsellystä jonkinlaisella viitalla, mutta saa nyt nähdä riittääkö aika sellaisen loihtimiseen.

Kaava on Suuri Käsityö-lehden prinsessaliitteestä (5-6/2012) vähän sovellettuna tietty. Hyvä inspiraatiokirja kuninkaallisiin kierrätyskangaskolttuihin on myös Prinsessakirja (Lenée Grue & Line Watt), joka meidän kirjastosta löytyy yllättäen lastenosaston askartelukirjaosastolta.


 Vielä yksi blogipostauksen arvoinen juttu on se, että ekaluokkalainen halusi tänään kokeilla ompelukoneella ajelua. Tuumattiin että jumppavaatepussi voisi olla helppo ja tarpeellinenkin. Esikko kelpuutti pussimateriaaliksi  ihkupihkupinkin piirroshahmokuosin ja surautti itselleen näin upeen nyssäkän. Saumatkin me tehtiin semmosiks vähän fiinimmiks pussisaumoiks, ettei ihan liian helpolla oltais päästy. Vähän piti mutsin avittaa vaikeissa kohdissa mutta kyllä siitä ihan kelpo kapine tuli.


(Hannelelle taas kiitokset ^ prinsessakankaasta)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti