tiistai 18. maaliskuuta 2014

Synttärijuhlia pukkaa ja lahjatehdas sauhuaa

Maaliskuussa on varsinainen synttäribuumi. Kuopus täyttää kohta 2 vuotta, samoin kummipoikani, jota viikonloppuna jo kävimme juhlimassa. Typykkäiseni saa juhlia tänä vuonna tummansinisessä mekossa. Yläosa on Finlaysonin tuttua ruusukangasta, alaosan saksin 70-luvun Ikean "Sibylla" kankaasta. Olenkos jo sanonut, että tuo on yksi mun mielestän hienoimmista retrokuoseista ikinä? Mekko on hiukan väljä vielä, mutta eipä haittaa.


 Yksi ystäväkin juhlii näinä päivinä synttäreitään ja tuli ihan pakottava tarve tikata hälle lahjaksi kukkahattu jossa rouvan passaa sitten vaikka rapsutella rikkaruohoja yrttimaaltaan. Kankaan olen saanut ystävältä itseltään vanhojen verhojen muodossa ja nyt se sitte haluaa pienen metamorfoosin jälkeen selvästikin palata kotikonnuilleen. Kuosi on itse Marjatta Metsovaaran suunnittelemaa, ei mikään tusinatyö siis. Eli jos sinä ihanaisen kummitytyni äiti siellä luet tämän, niin tämä matkailee ihan kohta luoksesi!


5 kommenttia:

  1. Hianoja! Mistä sää oot napannu kaavan tohon hattuun? Näyttää mukavalta kesähatulta. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kysyt vaikeita, enpä muista mistä alkuperäinen kaava on peräisin vai onko mistään. Muistan että olen nähnyt vastaavia jossakin hieman vanhemmassa kässälehdessä (veikkaisin nyt äkkiä Burdaa). Itse suunnistaisin kirjastoon ja kylmästi vaan selaisin muutamat vuosikerrat läpi. Onkohan netissä ladattavissa lierihatun kaavaa jossain? Ottobrella on se lasten, mutta jos olisi aikuisten koossa joku kiva hellelätsämalli, niin saa vinkata mullekin. Tuo mun tekemä on ihan perus, kuuppaosa on kolmioista ja lieri kahdesta palasta. Tai tietysti tuplana, kun tykkään vuorittaa, näyttää siistimmältä.

      Poista
  2. Tosi kaunis mekko tytsällä, ja lätsäkin on upea!

    VastaaPoista
  3. Niin ja ihanan raikas, uusi ilme blogilla! Tykkään.

    Peeääs. Pehko-tuccasaippua toimii mulla loistavasti! Hoitiksen se kyllä vaatii, kun pesee aivan natisevan puhtaaksi, mutta sulfaatittomana ei kutita päätä. In laav.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos kiitos ja saippuaterveiset välitin itse saippuamestarille, olen ihan samaa mieltä.

      Kysyinpä muuten itse saippuamestarilta, miksi sitä sulfaattia on kaupan shampoot pullollaan ja hän vastasi että niillä surfaktanteilla kuten natriumlauryylisulfaatti (sodium laureth sulphate), saadaan aikaan vaahtoavuus nopeammin ja halvemmalla, mitä rasvoja saippuoimalla (toivottavasti muotoilin asian oikein, mä kun en käytännössä tiedä mitään saippuoitten valmistuksesta, käytän vaan sujuvasti..).

      Poista