Humppilaa ja kaalinkatkua

Joskus muinoin satuin löytämään kirpparilta sopuhintaan hyvän läjän lasisia vihreitä ruokalautasia, joissa on kuplia siinä lasin sisällä. Saattavat olla Humppilan Talonpoika-sarjaa, mutta varmaks en voi sanoa, kun ei niissä mitään lukenu. Noh, tykkään niistä kovasti ja ovat meillä semmosia pyhälautasia olleet. Olen miettiny, että sitä sarjaa olis kiva saada lisääkin. Noita paksuja kuplalasilautasia näkyy aika useinkin kirpuilla, mut ne on poikkeuksetta yksittäiskappaleita ja monesti aika suolaisen hintasia mun kukkarolleni. Pari vähän erisävyisen vihertävää kuplalautasta ostin vielä myöhemmin.

Nyt sitten sattukin mäihä, kun yhessä Fb-kirppiksessä ja noutomatkan päässä joku halus ruskeista Humppiloistaan eroon. 12 lautasta ja 11 lasia. Nyt ne on mulla täällä ja kyllä maistu kaalilåda hyvältä, kun testasin (paljon paremmalta, kuin noista särkymättömistä 90-luvun hobbyhall-lautasista esimerkiks).

Tää on sitten karpimpi versio. Meinaan päätin että nyt joku roti tähän elintasoon.

Ruskeat Humppilat ja vihreät ehkä-Humppilat ryhmäkuvassa. Näissä ruskeissa oli tarratkin jäljellä. Jostain luin, että Talonpoika-sarjaa on tehtailtu 70- ja 80-luvun taitteen molemmin puolin. Korjatkaa, ken tietää tarkemmin (Noita laseja kun kattoo, alkaa tekemään mieli kaljaa.).

Ja anteeks vielä naapurit tosta kaalista.  Viimeksi kun mä rävelsin kaalilaatikkoa, sen haisto rappukäytävässä 3 tai 4 päivää aika vahvasti.

Muoks vielä. Koska mä en oikeesti ole mikään sisustusblogisti ja keittiökään ei ole mukavuusaluettani, niin tästä postauksesta tuli jotenkin kumman stailatun oloinen omiin silmiini. Arkitodellisuus on jotain muuta. Kaikki penskat kieltäytyivät kaalikurmeestani ja esikko alkoi omatoimisesti rakentamaan herkkuateriaa lihapiirakasta. Kiitos vaan pennut, kyllä kannatti taas mutsin raataa..

Ei mahtunu mulle

Löysin kerran kirjastosta lainaamastani "Villit silmukat, päähineitä" -kirjasta hienon kypärämyssyn (siis aikuiselle) ja päin vastoin kuin yleensä, aloin tekemään sellaista ja sain sen jopa valmiiksi. Hirveen kiva se on, mutta ei se kyllä mun päähäni mahtunu. Mutta syytän siitä taas itseäni, koska en malttanu ottaa selvää minkä paksuiselle langalle ohje tarkalleen ottaen oli, saati mitään mallitilkkuja alkanu tekemään. Esikollekin se oli vähän kippana. Onneks se näyttää menevän sentään tuolle 1-vuotiaalle, niin ei ihan koristeeks jääny. Kyllä mulle kelpais vielä itellenikin tommonen, mutta sen verran kiirusta pitää, et mahtaaks sitä keretä ees eläkkeel, pruukaa näit projekteja kasaantumaan jo sinnekin ihan liiaks?

Tämmöne (petrooli on muuten mun lemppariväri, uuuh):

Kuvan muokkasin ihan itte, kun koitan pitää noi syyntakeettomat jälkeläiset vähän anonyymimpinä blogissa.

Olen liikuttunut

Nimittäin muutamia päiviä sitten sattui sellainen tapaus, että aivan tuntematon rouva soitti ja kysyi, olisinko kiinnostunut hänen vanhoista liinoistaan ym. kankaista, joita hän on nyt siivoamassa kaapeistaan pölyttymästä (hän oli nähnyt erään yritykseeni liittyvän lehtijutun, jossa kerron innostuksestani kieppikankaisiin). No totta mooses! Kuulemma roskikseen päätyvät, jos ei nyt ottajaa löydy. Lähdin kävellen tavan kangaskauppakassini kanssa, mutta piti tehdä vielä seuraavana päivänä uusi noutokeikka. Liinojen ja verhojen lisäksi mukaan tarttui hiukan muutakin ompelurompetta.

Pumppu sykähti muutaman ylimääräisen tahdin, kun näin rouvan pinossa nämä pari pientä keväisen väristä liinaa ja ihan yberretrot kappaverhot. Pyörryttää vieläkin. Alavasemmalla on paketillinen ommeltavia neppareita.

Kattokaa nyt tota nepparipakettiakin. Noita on monta liuskaa päällekkäin ja varsin eteerisen näköinen tyttönen kaiken keskellä. Melkoisen hieno setti, raskiiko noita edes käyttää, kysyn vaan. Mansikkainen huivi ja verhot samasta aiheesta muuttivat myös meille.

Rouva antoi myös pois läjän käsin taitavasti virkattuja pitsejä. Osa omatekemiä ja osa kirppareilta haalittuja.

Paljon muutakin kannoin nyssäkässäni kotiin, tässä oli vain muutama valikoitu herkkupala.
Olen todella otettu ja kiitollinen ja iloinen ja vaikka mitä. Todellakin. Ihan pakahdun. Kiitos kaunis sinä ihana emäntä samalta kylältä, jos tunnistat itsesi. Olen vieläkin niin pökerryksissä ja ällikkänä, etten osaa sanoin kuvata.

Pipotuunaus

Ehtoota vaan. Kaveri lykkäs takasin lainassa olleen imetyspaidan ja koska hinkkini viettävät eläkepäiviä jo, niin tuunasin sen puseron pipoksi ja tuubihuiviksi, kun kuosi on kiva ja jatkojalostuksen arvoinen. Tässä se paita ennen ja jälkeen. Piposta tuli hippasen lörppä, mut jospa lapset olis tyytyväisiä kun mutsilla ei niin hattu kiristä sitte.

                                                                           Jou vaan sullekki!   XXX

Jaa juu se tunnustus

Nythän hokasin, et se tunnustus (kiitos Rynttyliisa, oot ihana <3) on vielä jakamatta ja muistin sen äsken, kun kuukkeloin jotain juttua ja taas kerran pomppasin Hupsistarallaan plokiin, niin tajusin, että sinnehän se pitää laittaa menemään. Oleppa hyvä Hupsistarallaa, mahtavan värikästä ja mukavan lepposan näköstä sulla siellä, olen useamman kerran siellä piipahtanut silmäilemässä milloin mitäkin.

Pikasurautuksena kotelo tabletille. Leikkelin fylliksi kovaa, mutta kevyttä kennolevyä. On vähän iskunkestävämpi nyt tuo hökötys.

Tilkkuja ja syysverhot

Kekkasin täs joku aika sitten, mitä varten olen säilöny kaikki pienimmätkin tilkut. Niistä tulee minun torkkupeittoni sitten joskus, kun noita saan urakoitua lisää. Ja lisää. Ja lisää ja lisää. No, tilkkuja ainakin riittää riesaksi saakka. Mistä niitäkin tulee? En mä semmosia meille kanna, kyllä ne sisään tulevat siipaleet on aina jotain lakanan luokkaa enimmäkseen. Täs näitä nyt on. Ja kuosithan on yhtä harkittuja ja tarkkaan sijoiteltuja, mitä itekin tuppaan aina olemaan pääni sisässä.

Vaihdoin ruokailuhuoneeseen verhot tänään. Ne vaaleanvihreät auringonkukkaverhot alkoi jo kyllästyttämään ja nyt lepuutetaan silmiä vähän maanläheisimmissä sävyissä. Oli vielä kolmaskin tämmönen verho ja sen viritin seinään ruokäpöydän päätyyn (siinä on verhotanko, jossa roikutan kangasaarteitani). Ikkunat kun vielä joku pesis niin vois talvi sitten jo tullakki.

Mustikoita ja muinaistulia

Tässä mökin laituri ja uimaportaat muinaistulien yötä edeltävänä aamuna. Paikka on aika omalaatuinen. Vaikka se on enemmän ihmisen kuin luonnon muovaama, me ollaan tosi onnellisia, että saadaan ihmetellä ja tuijotella tämän lätäkön rantaa. Tuo monttu on louhittu ennen sotia, naapurin ukko ties kertoa. Vanhemmat kyläläiset tuntee tämän matonpesupaikkana. Vesi on aina tosi hyytävää, yli kahdenkympin se ei ole koskaan meidän aikana noussut.

Mustikoita tontilla riittää ja niitä sain muutaman litran noukittua nytkin. Muutama viikko sitten näytti aika surkealta nekin kuivan kesän jälkeen, mutta yllättäen ne tokeni kun satoi muutaman päivän. Nyt ne alkaa lähestymään parasta ennen-päiväänsä, osa räjähteli käsiin. Tonkka on perintökalleus jostain äitimuorin lapsuudesta.

Tuittu innostu kans marjastamaan 1-vuotiaan innolla.

Alla on pyökki. Kylvin niitä siemenestä muutama vuosi sitten. Kuivemmalla paialla pienin on maitopurkin kokoinen, tämä on suurin, kasvaa syvemmällä metsässä ja enemmän varjossa. Ens vuonna se varmaan on itteäni pidempi (jossei talvi tapa).

Ystäviä kävi kylässä. Mä olen kieltäny penskoja pomppimasta noilla kivillä, mut eihän niitä pidätelly mikään, kun ne äkkäsivät. Toisaalta on noilla murikoilla se hyvä puoli, et ne on ehkä ainoat asiat maailmassa, mitä tää remonttitripletti ei saa hetkessä särki.