torstai 3. huhtikuuta 2014

Talvileikki-takki tulevalle ekaluokkalaiselle

Aloitin jokunen ilta sitten yhden päässä jonkin aikaa muhineen homman, eli Ottobren pallohelmaisen Talvileikkitakin esikolle, jonka edellinen edustustakki olikin jo jotenkin päässyt kutistumaan. Nyt alkoi olla viime hetket takin toteutuksen osalta, koot kun loppuvat 128-senttiin. Hihat tuntui kaavassa naftilta, saksin muutaman sentin lisää pituutta niihin ja tikkasin vielä resoritkin jatkeeksi. Tykkään ihan sikana, mutta saas nähä kui luomus kelpaa ens syksynä leidille, kun ekaluokka alkaa ja toi retro ei ehkä ole niin hitti siinä ikäluokassa *itkee verta*. Aika homma tossa oli, kaikenmaailman rypytyslankoja sai viritellä sinne sun tänne, ei todellakaan mikään "pikasurautin joutessani kun beibi oli kauneusunilla" projekti.

Pikkusisko halus kanssa päästä sovittelemaan. Mulla olisi samaa kangasta oranssinruskeana versiona ja mietin jotta josko sitä ehtisi tehdä pienemmällekin likalle pallotakkinsa vähän eri sävyssä. Tossa alemmassa kuvassa takki on vielä vaiheessa, hihat ja taskunkannet loppusilaustaan vailla.

 


9 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No kiitos kiitos :) Mietin jo että pukisikohan tuommoinen pallerohelma aikuistakin, mutta sitten pitäisi vaan ensin löytää vähän isompi verho jostain.. :*

      Poista
  2. Todella hieno. Järisyttävän magee.

    VastaaPoista
  3. Onpa hiano!!! Voi ku ossaisin ittekki tehrä noin komian. Pitkään on ollu halu tehrä retrokankainen takki mukulalle, mut arkailen alottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee ihmeessä nyt heti. Kohta ne on siinä iässä, ettei retrot kelpaa vaikka siitä maksettais..

      Poista
    2. Niin. Totta joo. Kai sitä sit tarttee yrittää. :-)

      Poista