Olkakassi ja kestojuttuja

Nyt kun Pukki on jo kierroksensa tehnyt tälle vuodelle, voi varmaan jo paljastella blogissakin salaisia tonttuprojekteja. Kuopuksen kummitäti palasi hoitovapailta leipätyöhön ja ajattelin että hänelle saattaisi olla käyttöä olkakassille, jolla eväät, puhelin ja sen sellaiset kulkeutuisivat kätevästi työpaikalle. Kassiksi halusi päästä tädiltä saamani pala tukevaa leffa-aiheista verhoilukangasta (oletan) ja koska kangasta oli varsin naftisti, jatkoin toisella puolella jonkun maan armeijan reisitaskuhousujen palasella, sillä taskun kohdalla. Sama kauppa, josta nuo lököttävät, rumat, persjalkaiselle mitoitetut housut tilasin, myy kätsyjä kassin hihnaksi sopivia irrotettavia ja pituussäädettäviä yleiskantohihnoja, tosi kätsyjä kassihommiin, värivalikoima vaan aika rajallinen.

Moni sai tänä jouluna Hyvän eukon tyttären lahjapajasta läpikuultavasta kirppariverhosta paskarreltuja kestohedelmäpusseja, joilla omenat ja muut rehut kulkeutuu tyylilla kaupasta kotiin, sekä pyykkipusseja, joita ei ole ainakaan omassa huushollissa koskaan liikaa. Itse omistan pari ja ne ovat aina hukassa kun niitä tarvitsee.

Edellä mainittujen kestopussien siivellä maailmalle lähti froteisiä tiskirättejä käteville emännille ja isännille pitkin pitäjiä.

Menneen kesän keppihevoset

Löysin kuvakansioitten sekamelskasta nappaamani kuvat keppareista jotka kesemmällä tein omalle triolle Kodin Kuvalehden nettikaavalla. Hepat syntyivät melko kivuttomasti, mutta pari kommenttia ko. kaavoista. Kuvalehden hepat ovat minun mielestäni melko isoja ja ehkä tulostaisin kaavat muutaman prosentin pienemmässä koossa ainakin jos tekisin ihan pienelle lapselle, siis päiväkoti-ikäiselle. Päästä tulee aika painava kun täyttää jämäkästi. Joustamattomasta kankaasta tuli parempi lopputulos. Tummanruskea heppa on hieman joustavasta paksusta pehmeästä ja keinokuituisesta kankaasta jonka kauppanimestä ei ole minulla mitään hajua. Hepasta tuli sellainen.. hyvin ravitun näköinen. Jos siis haluat sporttisen ravurin, valitse tukeva ja joustamaton kangas.

Hummani hei vaan!

Myöhemmin ompelin vielä yhden ratsun joka kopsutteli hiljattain kummitytön talliin synttärilahjana. Onnea Elsalle vielä!

Liebster Award – kysymyksiä ja vastauksia, parempi sikamyöhässä kuin ei silloinkaan

Kiitos haasteesta Kirppisrakkautta Eeva! Vietän tänään kotipäivää kun nuorimmaisen lentsu ei ota parantuakseen ja nyt on hyvä hetki aktivoitua blogin kanssa.
Ensteks Eevan kysymyksiin siis!

1. Ikimuistoisin kirppislöytösi? 

Oi niitä on miljoona, enkä osaa nimetä yhtä joka olisi erityisesti ylitse muiden. Hyväkuntoiset vanhat tekstiilit lämmittävät aina kovasti mieltä ja tästä ryhmästä antaisin erityismaininnan vaikkapa pyöreälle liinalle, jonka kuosista vastaa Marjatta Metsovaara.

2. Miksi aloitit bloggaamisen?
Nautiskelen kovasti muiden inspiroivista käsityö-, kierrätys- ja kirppariblogeista ja toivon että joku saisi omastani ainakin toisinaan samanlaisia tuntemuksia. Blogi auttaa minua myös muistamaan omat työni, nimittäin suuri osa kätten töistä päätyy muiden iloksi ja esimerkiksi jouluisin huomaan toistuvasti sellaisen ongelman, etten muista mitä olen kenellekin tehnyt aikaisempina vuosina...
 

3. Rakkain huonekalusi?

Ilmaiseksi Tori.fi:n kautta saamani retroiset nahkasohvat ja pyöreä pöytä Vanhasta Nestorista (saan vihdoin käyttää oikeasti jossain retroliinojani joita riittää).

4. Kuinka paljon aikaa kulutat blogiisi?

Liian vähän. Harmittaa etten repeä useammin koska perhe, työ ja opiskelu.

5. Kivoin kommentti, jonka olet blogissasi saanut?

Kaikki ovat olleet pelkästään ilahduttavia!

6. Lempivärisi?

Olen opportunisti, kaikille väreille on oma hetkensä. Joillekin tosin vähän harvemmin, sellaisia ovat vaikkapa beige ja lohenpunainen :P

7. Mikä on ykköskeräilykohteesi?

Hyväkuntoiset retrokankaat. "Onneksi" niitäkin näkee yhä harvemmin, sillä koitan vähentää roinaa sen sijaan että täytän niillä kaappejani.

 

8. Onko sinusta bloggaamisella varjopuolia?

Minä harmittelen vain edellä mainitsemaani ajanpuutetta, joka haittaa blogitekstien tuottamista ja se tietysti vaikuttaa blogin kiinnostavuuteen yleisesti.

 

9. Miten kuvailisit sisustustyyliäsi?

Olen käytännöllinen esteetikko, tykkään väreistä ja kivasta ulkomuodosta, mutta asialla täytyy olla myös jokun käyttötarkoitus. Posliinikissat, kummallisen malliset maljakot ja muu sellainen jonka tehtävänä on vain olla töröttää hyllyllä aiheuttaa henkistä allergiaa.

10. Minkä tyyppisiä blogeja seuraat mieluiten?

Kirpputori- ja käsityöblogeja, seka viime aikoina on alkanut puhuttaa yksinkertaistamiseen perehtyvät elämän järjestelyblogit.

11. Mikä bloggaamisessa on parasta?

Inspiraatiokokemusten jakaminen ja saaminen.

Tähän loppuun vielä kasviaiheinen niksimutsijuttu: Avokadon jyvästä saa idättämällä komeen huonekasvin. Tarvitaan eritoten kärsivällisyyttä. Jyvä itää noin kaksi kuukautta sen jälkeen, kun arvioi siemenen tuhkamunaksi ja alkaa harkita höskän kompostoimista. Kun siemen x viikon kuluttua multaan upottamisesta halkeaa, se on lupaus elämänhaluisesta idusta.

Tässä purkkiin tuuppasin kolme jyvää jotka säästin Lidlin avokadoista. Kaikki itivät lopulta, ensimmäisen ja viimeisen välillä kului viikkoja.

Norsutakki ja parit kirput

Pikkasen on tämän mamin aika kortilla mutta hiljaa hyvää tulee, varsinkin kun kyse on käsitöistä ja bloggaamisesta, eiks? Ystävä kertoi että tiputakki jonka pari vuotta sitten tein hänen poikaselleen, alkaa olla kovasti kutistunut ja ehkäpä melko reilusti  kulahtanutkin ja poika kaipaisi jo uutta rotsia pihahommiin. Herran, joka siis on mies parhaassa iässä, kohta kolme kokonaista vuotta täyttää hän, lempivärinsä tällä haavaa on punainen. Minäpä siis kaivelin jemmoistani  nuoren miehen mieleen olevia kankaita ja tikkasin jäbälle norsutakin ja taas kerran maksoi vain tekemisen vaivan. Finlaysonin norsut, joita riitti hihoiksi ja huppuun, on palasesta, joka jäi minulle lyhennettyäni kerran kummipojan huoneen verhot. Jonkun aikaa norsut kerkesivät kaapissa piilotella, mutta taas se nähtiin että aika tavaran kauppas. Punainen ja vuorin kuviollinen puuvilla ovat myöskin ystävän kautta jonkun ylimääräisiä, minulle päätyneitä kankaita (kiitos niistä). Sen verran omaa kukkaroa piti raottaa että kävin ostamassa muutaman euron fleesepeiton josta saksin ohuen lämmittävän kerroksen takin sisään. Sopiva vetskarikin löytyi rompelaatikosta. Kaavana Ottobren Against the wind.

Minua on perheellistymisen myötä kasvavassa määrin alkanut ahdistaa tavaran määrä kotona ja olen koittanut kiinnittää huomiota roinaan, joka hiipii, hyppii, poukkoilee ja vyöryy ovesta sisään. Ehkä helpointa on vaikuttaa siihen, mitä itse haalii itselleen ja siksipä olen uuden ostamisen lisäksi vähentänyt myös kirpparireissujani, sillä huomaan, että varsinkin kirppareilla arviokykyni tavaran todellisesta tarpeesta on häilyväisempi. Viime viikonloppuna annoin kuitenkin itselleni luvan (ystävän houkuttelemana) piipahtaa Turun Manhattanin loossikirpulla ja muutaman asian kohdalla selkäranka notkahti ja ihan tyhjin käsin en selvinnyt vaikka kuinka yritin jäädyttää pääni. Esimerkiksi näin upeeta kolttua en kertakaikkiaan voinut vastustaa.

Joku on sen siististi joskus itse ommellut ja nappilissa piilotteli Tampellan hulpioteksi.

Joku ihana oli päättänyt luopua Globe Hopen teepparista eurolla ja joku toinen tahtoi päästä eroon pitkistä verhoista, Porin puuvillan kangas 70-luvulta.

"Ikinä en enää koulunpenkille mene"

Semmottis uhosi tämä täti kymmenen (tai jotain sinne päin, ei pysty vanhana muistamaan enää) vuotta sitten ja nyt syksyllä sitten menen kuitenkin. Ohhoh, kaikkee sitä. Aikomukseni on siis työni ohessa hankkia hiukan virallisempaa pätevyyttä alalle, johon elämä kuljetti toista vuotta sitten.

Ja kas, tilanne vaatii tietysti hommaan soveltuvan välineen opiskeluasioiden (kuten kynien ja lippulappujen) kuljetukseen. Tein siis olkakassin ja kierrätysaineksista tietysti. Satuin hiljattain tilaamaan armeijaylijäämää myyvästä liikkeestä housut, jotka osoittautuivat päälläni niin rumiksi, etten kehtaa niitä pitää edes mökilläni metsän keskellä, mutta näin housuissa potentiaalia jatkojalostukseen ja niistä saikin hirveen kivan taskun tulevaan kouluväskyyni. Kukkakangas on ihanaisen ystävän mökkiverhojen lyhennysprojektistani jäänyt hukkapätkä, metallirinkulat säästin yli 15 vuotta vanhasta hyvin palvelleesta ruåtsalaisen halpaketjun kangaskassista, joka jo alkoi esittämään ratkeamisen merkkejä. Sisäpuoleen laitoin jotain sinapinkeltaista vanhaa "silkki"-lakanaa. Vetoketju on uusi, taisin ihan 50 senttiä siitä maksaa, kun sen joskus hamstrasin Jättirätin penkokopasta kun "oli niin kivan värinen". Kaava on hatusta heitetty jonkinlainen, lähinnä neliötä muistuttava kappale. Tällaisista silppeistä kun lähtee askartelemaan, pitää usein valmiit kaavat unohtaa ja soveltaa olemassolevien materiaalien ehdoilla. Lopputulos vastaa melko hyvin visiotani. Musta irtohihna vaihtuu vielä vihreään, kunhan saan hihnatilauksen joskus tehtyä ja vastaanotettua.

 

Tulipa yhtenä iltana nakutettua myös pari kauppakassia vanhalla kunnon muovipussin kaavalla. Punaisempi kassi muutti uuteen kotiin oravannahkana ystävälle, joka otti pariksi päiväksi tulevan tokaluokkalaisen hoiviinsa. Tänä syksynä koulu alkaa erikoisen myöhään, vasta elokuun loppupuoliskolla ja kun meidän vanhusten lomat oli ja meni, on aika homma keksiä miten saadaan päivät järjestettyä esikon kanssa, joka ei ole enää päivähoitoikäinen, mutta on kuitenkin liian pieni olemaan työpäivän ajan yksin. Päivä kerrallaan.

Sisäpuolelle tälläsin köökkiaiheista puuvillaa. Mistähän tämäkin kangas on tullut? En edes muistanut omistavani sellaista, kunnes se tuli jostain pinon välistä esiin.

Loppuun vielä yksi materialistinen retropläjäys. Minulla on tänne muutosta saakka (eli 5 vuotta) ollut ostoslistalla lääkekaappi. Hiljattain muistin taas puutoksen, tai kyllähän minä muistin asian joka ikinen kerta, kun könkkäsin huojuen keittiötikkaita pitkin katonrajaan hakemaan keittiökaapiston sokkelin päällä olevasta kiposta lääkekaappijuttuja, mutta nyt päätin tehdä asialle jotain ja huutelin näin upean kaapin pilleripurkeille. Kyllä nyt kelpaa säilyttää laastareita, vitskuja ja rohtoja.

Hämärien aamujeni kulmikas aurinko.

Olkakassi iltapuhteeksi

Tänään paukutin Pfaffillani olkakassin, malli on hatusta heitetty, pienehkö neliö ja hihna sen verran reilu, että nyssäkän hihnan voi heilauttaa pään yli. Kassin materiaalikustannukset oli muutaman euron luokkaa, eli sen mitä nyt vetoketjusta pulitin kun joskus Jättirätistä nappasin sellaisia pari kappaletta kivan oranssin värin takia. Aika tavaran kauppaa taas kerran. Minulla on tapana hommata irrallisia härpäkkeitä, kankaita ja silpettä ihan vain koska se on kiva, vaikka nyt vetoketjussa se väri ja sitten alan toteuttamaan visiota sen ihkun hilavitkuttimen ympärille (sitten kun olen ensin muhittanut ajatusta noin kolme vuotta hankintahetkestä). Tämänpäiväisen kassin päälikangas on Vallilan "Talvenkukka" ja sisäpuoli tuntematon samoja värejä kantava puuvilla. Kiitos vain teille joilta nämä tilkut sain!

Kassi ei jää minulle, vaan jatkaa matkaa lahjana uudelle omistajalleen, toivottavasti kelpaa ja pääsee käyttöön.

Reipasta elämää ja pieni asusteompelus synttärisankarille

Ensin käsityöjuttu. Saimme Sofia-neitoselta synttärikutsun hänen 7-vuotisjuhliinsa (kiitos vaan paljon!) ja surautin hänelle lahjaksi pipon ja tuubin vähän kesäisemmästä trikoosta. Passaa varmaan syksyllä sitten kouluunkin kun kuumat kesäkelit alkavat viilenemään. Kangas on ystävän bongaama kirppulöytö (ja seuraavaksi kiitos Katjalle tästäKIN), joka ei ihan heti muotoutunut mielikuvissani miksikään erityiseksi, mutta nyt ihan innostuin ja täytyy varmaan surauttaa toinenkin mansikkainen setti mikäli kangas riittää siihen vielä, joko omalle esikolle tai sitten ihan itselleni.

Sitten urheilu-uutisiin. Romua, rakkautta ja rikkaruohoja-blogin Anne kirjoitti keväämmällä näin "Blogissa on ollut viime aikoina hiljaista. Syitä siihen on monia, mutta yksi niistä on urheiluhurahdus. Ihan huomaamatta on viikot täyttyneet koneen tai telkkarin ääressä istumisen tai romujen kuolaamisen sijaan liikunnasta". Sitä on ollut liikkeellä täälläkin. Viime kesänä innostuin kävelemään reippaasti ja syksyllä kävin kerran viikossa koululla  urheiluseuran naisten jumpassa. Se oli ihan viihdyttävää mutta ehkä zumbabumbadancakoreografiat ei kuitenkaan ole minun juttu. Mulla on kai jonkinlainen putkimainen aivomuodostelma, koska rytmikkäät askelsarjat menivät toistuvasti yli hilseen ja hytkyin aina väärään suuntaan ellen jäätynyt täysin. Helkkarin vaivaannuttavaa. Kahvakuulakerta oli vallan hauskaa, siihen voisin kuvitella palaavani uudestaankin.

Tuli vuodenvaihde ja talvi ja ryhmähyppely jäi, mutta kun lumet suli, otin rohkean edistysaskeleen itseni kehittämisessä ja päätin kokeilla hölkkäämistä. Minä. Taivas varjele, ensimmäiset 35-vuotta urheiluallergisena. Luin nettikeskusteluista, että juokseminen voi olla jopa mukavaa kun alkukankeus on selätetty. Siksipä, päinvastoin kuin aina tähän asti, päätin että kokeilen muutaman kerran ennen luovuttamista, ja tällä kertaa aloitan armollisen hidastempoisesti, enkä ravaa itseäni henkihieveriin ensimmäisellä sadalla metrillä. Uskalikkaasta päätöksestä on nyt pari kuukautta ja huomaan kehittyneeni. Tänään jaksoin viiden kilometrin lenkkini ilman kävelytaukoja. Uskomatonta. Eikä tehnyt edes tiukkaa, kun malttoi pitää vauhdin hyvin, hyvin maltillisena. Tarinan opetus on, että rapakuntoisella, keski-ikäistyvällä triplasynnyttäjälläkin on liikunnallista toivoa. Ja totta vieköön, nyt parin kuukauden jälkeen homma alkaa tuntua jopa nautinnolliselta. Ilmeisesti koululiikunnan traumoistakin on mahdollista selvitä parissa, kolmessa vuosikymmenessä.