Äsken kävi tossa ovella pimpottamassa tyttö joka keräs tuohta Itämeren pelastamiseksi. Mä en oikein tiedä, mitä ajattelen noista ovilla kiertelevistä tyypeistä. Itämeren tila on hanurista ja asia on tärkeä, sitä ei ole kieltäminen, mutta onks toi hilujen kerääminen yksittäisiltä ihmisiltä kuitenkaan hedelmällistä? Vaikka mä antaisin koko omaisuuteni (eli en just kauheesti) maailman pelastamiselle, niin ei se varmaan auta niin kauan, kun kakkalakeja ei tiukenneta ja valvonta ja sanktiot ei toimi. Vähän aikaa sitten oli pinnalla se Facebook-iskä, joka keräsi keskosille varoja. Ihmiset piti sitä sankarina ja hänen projektiaan hehkutettiin ja ylistettiin. Mut miks moniakaan ei häirinny asiassa se, että asia sysättiin tavallisten rivikansalaisten harteille. Eiks meillä ole verotus ja poliittiset päättäjät palkattu ihan sitä varten, että ne hoitais tämmöset asiat kuntoon, et Itämeri pelastuis ja sairaaloissa riittäis niitä keskoskaappeja?
No, joka tapauksessa vaikka mun ekotekoni ei maapallon kylkeä kiiltävämmäks teekkään, jatkan tenavien kestovaipattamista, suosin kirppareita ja koitan olla kantamatta kotiin roinaa"ku halval sain". Jos mä nyt kuolla kupsahtaisin, niin on sitte hiukka parempi omatunto ainaski siellä horsmien ja muitten kräkien alla pötkötellessä.
Mut loppukevennyksenä asiasta pöytäliinan ja paluu juhannukseen. Yks kuluneen kesän kohokohtia oli jussina, kun ystävät tuli käymään meijän mökille. Ennen juhannusta mietin, et mitähän kivaa noille isänmaan toivoille keksis ja sitten muistui mieleen anopilta joskus saatu valkoinen pöytäliina, johon oli iskostunu semmonen harmaa läntsikkä, joka ei tahtonu pesukoneessakaan hävitä. No se ja paketti sormivärejä. Mitä muuta voi tenavat toivoa?
Kuvanottohetkellä ei oltu vielä edetty bodypaint-vaiheeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti