Norsutakki ja parit kirput

Pikkasen on tämän mamin aika kortilla mutta hiljaa hyvää tulee, varsinkin kun kyse on käsitöistä ja bloggaamisesta, eiks? Ystävä kertoi että tiputakki jonka pari vuotta sitten tein hänen poikaselleen, alkaa olla kovasti kutistunut ja ehkäpä melko reilusti  kulahtanutkin ja poika kaipaisi jo uutta rotsia pihahommiin. Herran, joka siis on mies parhaassa iässä, kohta kolme kokonaista vuotta täyttää hän, lempivärinsä tällä haavaa on punainen. Minäpä siis kaivelin jemmoistani  nuoren miehen mieleen olevia kankaita ja tikkasin jäbälle norsutakin ja taas kerran maksoi vain tekemisen vaivan. Finlaysonin norsut, joita riitti hihoiksi ja huppuun, on palasesta, joka jäi minulle lyhennettyäni kerran kummipojan huoneen verhot. Jonkun aikaa norsut kerkesivät kaapissa piilotella, mutta taas se nähtiin että aika tavaran kauppas. Punainen ja vuorin kuviollinen puuvilla ovat myöskin ystävän kautta jonkun ylimääräisiä, minulle päätyneitä kankaita (kiitos niistä). Sen verran omaa kukkaroa piti raottaa että kävin ostamassa muutaman euron fleesepeiton josta saksin ohuen lämmittävän kerroksen takin sisään. Sopiva vetskarikin löytyi rompelaatikosta. Kaavana Ottobren Against the wind.

Minua on perheellistymisen myötä kasvavassa määrin alkanut ahdistaa tavaran määrä kotona ja olen koittanut kiinnittää huomiota roinaan, joka hiipii, hyppii, poukkoilee ja vyöryy ovesta sisään. Ehkä helpointa on vaikuttaa siihen, mitä itse haalii itselleen ja siksipä olen uuden ostamisen lisäksi vähentänyt myös kirpparireissujani, sillä huomaan, että varsinkin kirppareilla arviokykyni tavaran todellisesta tarpeesta on häilyväisempi. Viime viikonloppuna annoin kuitenkin itselleni luvan (ystävän houkuttelemana) piipahtaa Turun Manhattanin loossikirpulla ja muutaman asian kohdalla selkäranka notkahti ja ihan tyhjin käsin en selvinnyt vaikka kuinka yritin jäädyttää pääni. Esimerkiksi näin upeeta kolttua en kertakaikkiaan voinut vastustaa.

Joku on sen siististi joskus itse ommellut ja nappilissa piilotteli Tampellan hulpioteksi.

Joku ihana oli päättänyt luopua Globe Hopen teepparista eurolla ja joku toinen tahtoi päästä eroon pitkistä verhoista, Porin puuvillan kangas 70-luvulta.

"Ikinä en enää koulunpenkille mene"

Semmottis uhosi tämä täti kymmenen (tai jotain sinne päin, ei pysty vanhana muistamaan enää) vuotta sitten ja nyt syksyllä sitten menen kuitenkin. Ohhoh, kaikkee sitä. Aikomukseni on siis työni ohessa hankkia hiukan virallisempaa pätevyyttä alalle, johon elämä kuljetti toista vuotta sitten.

Ja kas, tilanne vaatii tietysti hommaan soveltuvan välineen opiskeluasioiden (kuten kynien ja lippulappujen) kuljetukseen. Tein siis olkakassin ja kierrätysaineksista tietysti. Satuin hiljattain tilaamaan armeijaylijäämää myyvästä liikkeestä housut, jotka osoittautuivat päälläni niin rumiksi, etten kehtaa niitä pitää edes mökilläni metsän keskellä, mutta näin housuissa potentiaalia jatkojalostukseen ja niistä saikin hirveen kivan taskun tulevaan kouluväskyyni. Kukkakangas on ihanaisen ystävän mökkiverhojen lyhennysprojektistani jäänyt hukkapätkä, metallirinkulat säästin yli 15 vuotta vanhasta hyvin palvelleesta ruåtsalaisen halpaketjun kangaskassista, joka jo alkoi esittämään ratkeamisen merkkejä. Sisäpuoleen laitoin jotain sinapinkeltaista vanhaa "silkki"-lakanaa. Vetoketju on uusi, taisin ihan 50 senttiä siitä maksaa, kun sen joskus hamstrasin Jättirätin penkokopasta kun "oli niin kivan värinen". Kaava on hatusta heitetty jonkinlainen, lähinnä neliötä muistuttava kappale. Tällaisista silppeistä kun lähtee askartelemaan, pitää usein valmiit kaavat unohtaa ja soveltaa olemassolevien materiaalien ehdoilla. Lopputulos vastaa melko hyvin visiotani. Musta irtohihna vaihtuu vielä vihreään, kunhan saan hihnatilauksen joskus tehtyä ja vastaanotettua.

 

Tulipa yhtenä iltana nakutettua myös pari kauppakassia vanhalla kunnon muovipussin kaavalla. Punaisempi kassi muutti uuteen kotiin oravannahkana ystävälle, joka otti pariksi päiväksi tulevan tokaluokkalaisen hoiviinsa. Tänä syksynä koulu alkaa erikoisen myöhään, vasta elokuun loppupuoliskolla ja kun meidän vanhusten lomat oli ja meni, on aika homma keksiä miten saadaan päivät järjestettyä esikon kanssa, joka ei ole enää päivähoitoikäinen, mutta on kuitenkin liian pieni olemaan työpäivän ajan yksin. Päivä kerrallaan.

Sisäpuolelle tälläsin köökkiaiheista puuvillaa. Mistähän tämäkin kangas on tullut? En edes muistanut omistavani sellaista, kunnes se tuli jostain pinon välistä esiin.

Loppuun vielä yksi materialistinen retropläjäys. Minulla on tänne muutosta saakka (eli 5 vuotta) ollut ostoslistalla lääkekaappi. Hiljattain muistin taas puutoksen, tai kyllähän minä muistin asian joka ikinen kerta, kun könkkäsin huojuen keittiötikkaita pitkin katonrajaan hakemaan keittiökaapiston sokkelin päällä olevasta kiposta lääkekaappijuttuja, mutta nyt päätin tehdä asialle jotain ja huutelin näin upean kaapin pilleripurkeille. Kyllä nyt kelpaa säilyttää laastareita, vitskuja ja rohtoja.

Hämärien aamujeni kulmikas aurinko.

Olkakassi iltapuhteeksi

Tänään paukutin Pfaffillani olkakassin, malli on hatusta heitetty, pienehkö neliö ja hihna sen verran reilu, että nyssäkän hihnan voi heilauttaa pään yli. Kassin materiaalikustannukset oli muutaman euron luokkaa, eli sen mitä nyt vetoketjusta pulitin kun joskus Jättirätistä nappasin sellaisia pari kappaletta kivan oranssin värin takia. Aika tavaran kauppaa taas kerran. Minulla on tapana hommata irrallisia härpäkkeitä, kankaita ja silpettä ihan vain koska se on kiva, vaikka nyt vetoketjussa se väri ja sitten alan toteuttamaan visiota sen ihkun hilavitkuttimen ympärille (sitten kun olen ensin muhittanut ajatusta noin kolme vuotta hankintahetkestä). Tämänpäiväisen kassin päälikangas on Vallilan "Talvenkukka" ja sisäpuoli tuntematon samoja värejä kantava puuvilla. Kiitos vain teille joilta nämä tilkut sain!

Kassi ei jää minulle, vaan jatkaa matkaa lahjana uudelle omistajalleen, toivottavasti kelpaa ja pääsee käyttöön.

Reipasta elämää ja pieni asusteompelus synttärisankarille

Ensin käsityöjuttu. Saimme Sofia-neitoselta synttärikutsun hänen 7-vuotisjuhliinsa (kiitos vaan paljon!) ja surautin hänelle lahjaksi pipon ja tuubin vähän kesäisemmästä trikoosta. Passaa varmaan syksyllä sitten kouluunkin kun kuumat kesäkelit alkavat viilenemään. Kangas on ystävän bongaama kirppulöytö (ja seuraavaksi kiitos Katjalle tästäKIN), joka ei ihan heti muotoutunut mielikuvissani miksikään erityiseksi, mutta nyt ihan innostuin ja täytyy varmaan surauttaa toinenkin mansikkainen setti mikäli kangas riittää siihen vielä, joko omalle esikolle tai sitten ihan itselleni.

Sitten urheilu-uutisiin. Romua, rakkautta ja rikkaruohoja-blogin Anne kirjoitti keväämmällä näin "Blogissa on ollut viime aikoina hiljaista. Syitä siihen on monia, mutta yksi niistä on urheiluhurahdus. Ihan huomaamatta on viikot täyttyneet koneen tai telkkarin ääressä istumisen tai romujen kuolaamisen sijaan liikunnasta". Sitä on ollut liikkeellä täälläkin. Viime kesänä innostuin kävelemään reippaasti ja syksyllä kävin kerran viikossa koululla  urheiluseuran naisten jumpassa. Se oli ihan viihdyttävää mutta ehkä zumbabumbadancakoreografiat ei kuitenkaan ole minun juttu. Mulla on kai jonkinlainen putkimainen aivomuodostelma, koska rytmikkäät askelsarjat menivät toistuvasti yli hilseen ja hytkyin aina väärään suuntaan ellen jäätynyt täysin. Helkkarin vaivaannuttavaa. Kahvakuulakerta oli vallan hauskaa, siihen voisin kuvitella palaavani uudestaankin.

Tuli vuodenvaihde ja talvi ja ryhmähyppely jäi, mutta kun lumet suli, otin rohkean edistysaskeleen itseni kehittämisessä ja päätin kokeilla hölkkäämistä. Minä. Taivas varjele, ensimmäiset 35-vuotta urheiluallergisena. Luin nettikeskusteluista, että juokseminen voi olla jopa mukavaa kun alkukankeus on selätetty. Siksipä, päinvastoin kuin aina tähän asti, päätin että kokeilen muutaman kerran ennen luovuttamista, ja tällä kertaa aloitan armollisen hidastempoisesti, enkä ravaa itseäni henkihieveriin ensimmäisellä sadalla metrillä. Uskalikkaasta päätöksestä on nyt pari kuukautta ja huomaan kehittyneeni. Tänään jaksoin viiden kilometrin lenkkini ilman kävelytaukoja. Uskomatonta. Eikä tehnyt edes tiukkaa, kun malttoi pitää vauhdin hyvin, hyvin maltillisena. Tarinan opetus on, että rapakuntoisella, keski-ikäistyvällä triplasynnyttäjälläkin on liikunnallista toivoa. Ja totta vieköön, nyt parin kuukauden jälkeen homma alkaa tuntua jopa nautinnolliselta. Ilmeisesti koululiikunnan traumoistakin on mahdollista selvitä parissa, kolmessa vuosikymmenessä.

Jujun kimono, hattuja ja kirpparikankaasta kolttu

Vihdoinkin päivitystä plokiin. Meillä on ollut tässä pari yrjötautia joiden väliin mahtui peräti tasan kuukausi tervettä aikaa. Jossain ensimmäisen yrjön aikoihin vietettiin myös kuopuksen synttäreitä, mutta kulkutaudista johtuen se jäi hieman puolitiehen, osa tärkeistä ihmisistä on edelleen kahvittamatta...voihan itku.

Sain ihanaiselta sukulaistädiltä pussukan hänelle tarpeettomia tilkkuja ja (päin vastoin kuin omat kirjavaiset kangaskokoelmani), löysin pussista heti yhteen rimmaavia kuoseja ja tikkasin niistä kolme veelle kesäpuseron Mari Savion Juju-kirjan kimonon kaavalla. Pakko tunnustaa, että kirjan kimonon ompeluohjeistus meni aivan yli hilseen, mutta sain kuitenkin rakennettua suurin piirtein kuvan kaltaisen vaatteen. Luulen, että pääsin lopputulokseen mahdollisimman hankalin ratkaisun..

 

Jokin aika sitten nappasin kirpparilta nipun jonka joku oli nimennut "hamekankaaksi", hintaa ostokselle oli euro tai pari. Kirppukangas riitti lyhythihaiseen mekkoon, kaavana käytin aiemmin testaamaani kahdesta kappaleesta koostuvaa mekkokaavaa (SK 4/13). Hihat lyhensin alkuperäisestä.

 

Tadaa mikä tyylilyyli!

 Takaosasto piti tehdä kahdesta kappaleesta ja kohdistuksestakin piti vähän tinkiä kankaan riittämättömyyden vuoksi.

Lierihattuja on myös tullut veivattua riittämiin. Eilen lähti taas yksi maailmalle, toinen odottaa synttärisankariaan vielä (juhlat oli, mutta noro..). Minä olen ommellut lierihattuja esikon koulukavereille muun muassa. Heiltä satelee alvariinsa synttärikutsuja ja huvitan itseäni ajatuksella että kesällä saan bongailla tekemiäni hattuja tämän kylän ipanoitten päistä kauppareissuilla. Eilen kun hain tyttöä taas kerran yksiltä syntymäpäiväjuhlilta, satuin kuulemaan tyttöparven keskeltä huudahduksen "Mullakin on tommonen! Se on semmonen kääntöhattu". Hymyilytti.

Prinsessajuttuja

Kuopus juhlii ihan pian 3-vuotispäiväänsä ja mikäpä voisi olla ajankohtaisempaa kuin prinsessa-asiat. Vanha kaupan leluosastolta peräisin oleva, monen prinsessan päällä käynyt puku alkaa olla jo melko patinoituneessa kunnossa joten uusi liehuhelma on ehdottoman akuuttiin tarpeeseen tuleva. Tätä varten jemmasin äitini hylkäämät pitsiverhot ja muutkin osat lienevät olleet jonkin sortin verhoja. Ajatuksissa muhii vielä täydentää hörsellystä jonkinlaisella viitalla, mutta saa nyt nähdä riittääkö aika sellaisen loihtimiseen.

Kaava on Suuri Käsityö-lehden prinsessaliitteestä (5-6/2012) vähän sovellettuna tietty. Hyvä inspiraatiokirja kuninkaallisiin kierrätyskangaskolttuihin on myös Prinsessakirja (Lenée Grue & Line Watt), joka meidän kirjastosta löytyy yllättäen lastenosaston askartelukirjaosastolta.

 Vielä yksi blogipostauksen arvoinen juttu on se, että ekaluokkalainen halusi tänään kokeilla ompelukoneella ajelua. Tuumattiin että jumppavaatepussi voisi olla helppo ja tarpeellinenkin. Esikko kelpuutti pussimateriaaliksi  ihkupihkupinkin piirroshahmokuosin ja surautti itselleen näin upeen nyssäkän. Saumatkin me tehtiin semmosiks vähän fiinimmiks pussisaumoiks, ettei ihan liian helpolla oltais päästy. Vähän piti mutsin avittaa vaikeissa kohdissa mutta kyllä siitä ihan kelpo kapine tuli.

(Hannelelle taas kiitokset ^ prinsessakankaasta)

Yoshiko Tsukiorin mekko

Lainasin kirjastosta ihastuttavan kirjan, Yoshiko Tsukiorin Kauniit puserot ja mekot. Kaavat ovat sopivan simppeleitä lyhyelle ompelukärsivällisyydelleni ja valitsin kokeiluun ehkä yksinkertaisista yksinkertaisimman "laatikkomallisen venekaulusmekon". Mekossa ei ole vetoketjuja, kuminauhoja, rypytyksiä, ei edes tissilaskoksia. Onneksi tikkasin koevedoksen jämäkankaasta ennen the Kankaan silppuamista ja havaitsin että kirjan oman mittataulukon mukainen l-koko, joka siis olisi pitänyt olla sopiva, olikin melkoisen suuri päälläni (käytän tavallisesti m/l- ja 40-kokoisia vaatteita). Kuukkeloidessani kokemuksia Yoshikon kaavoista sain käsityksen, että mitoitus olisi niukkaa, mutta en voi olla samaa mieltä tässä. Seuraavan version tein m-koossa ja siinäkin olisi varaa nipistää. Suosittelen käyttämään apuna mittanauhaa, jos suunnittelee ompelua Yoshikon kaavoilla.

Kangas on vanhaa Tampellan satiinipuuvillaa, ältsin tyylikästä. Halusin hulpiotekstin mukaan mekkoon ja tälläsin sen muotokaitaleeksi pääntielle. Ja tähän väliin tuhannet kiitokset Hannele-tädilleni, jolta Kirsikkapuisto-kankaan sain. Ihana on, huikeen hieno!

Annoin esikolle kameran käteen ja sanoin että ota semmonen kuva missä näkyy koko mekko. Mekko näkyy, mutta pikkasen tais olla kamera kenossa. No, annetaan se ekaluokkalaiselle anteeks kuitenkin, varsinkin kun malli itsekin kenottaa. Vastoin alkuperäistä ohjetta tein taskut pyöreiksi neliön sijaan ja upotin ne sivusaumoihin, ettei menisi kankaan hieno kirsikkakuosi "rikki". Kaula-aukon kaarsin hiukan alemmaksi, mutta sen olisi voinut leikata vielä muutaman sentin syvemmäksi (tämäkin vinkiksi teille joita poolokaulusilmiö häiritsee, tässä venekaulusmekossa kaula-aukon reunaa nimittäin hipoo kurkkua ainakin minulla).

Tässä vielä itse kirja, suosittelen.