Reipasta elämää ja pieni asusteompelus synttärisankarille

Ensin käsityöjuttu. Saimme Sofia-neitoselta synttärikutsun hänen 7-vuotisjuhliinsa (kiitos vaan paljon!) ja surautin hänelle lahjaksi pipon ja tuubin vähän kesäisemmästä trikoosta. Passaa varmaan syksyllä sitten kouluunkin kun kuumat kesäkelit alkavat viilenemään. Kangas on ystävän bongaama kirppulöytö (ja seuraavaksi kiitos Katjalle tästäKIN), joka ei ihan heti muotoutunut mielikuvissani miksikään erityiseksi, mutta nyt ihan innostuin ja täytyy varmaan surauttaa toinenkin mansikkainen setti mikäli kangas riittää siihen vielä, joko omalle esikolle tai sitten ihan itselleni.

Sitten urheilu-uutisiin. Romua, rakkautta ja rikkaruohoja-blogin Anne kirjoitti keväämmällä näin "Blogissa on ollut viime aikoina hiljaista. Syitä siihen on monia, mutta yksi niistä on urheiluhurahdus. Ihan huomaamatta on viikot täyttyneet koneen tai telkkarin ääressä istumisen tai romujen kuolaamisen sijaan liikunnasta". Sitä on ollut liikkeellä täälläkin. Viime kesänä innostuin kävelemään reippaasti ja syksyllä kävin kerran viikossa koululla  urheiluseuran naisten jumpassa. Se oli ihan viihdyttävää mutta ehkä zumbabumbadancakoreografiat ei kuitenkaan ole minun juttu. Mulla on kai jonkinlainen putkimainen aivomuodostelma, koska rytmikkäät askelsarjat menivät toistuvasti yli hilseen ja hytkyin aina väärään suuntaan ellen jäätynyt täysin. Helkkarin vaivaannuttavaa. Kahvakuulakerta oli vallan hauskaa, siihen voisin kuvitella palaavani uudestaankin.

Tuli vuodenvaihde ja talvi ja ryhmähyppely jäi, mutta kun lumet suli, otin rohkean edistysaskeleen itseni kehittämisessä ja päätin kokeilla hölkkäämistä. Minä. Taivas varjele, ensimmäiset 35-vuotta urheiluallergisena. Luin nettikeskusteluista, että juokseminen voi olla jopa mukavaa kun alkukankeus on selätetty. Siksipä, päinvastoin kuin aina tähän asti, päätin että kokeilen muutaman kerran ennen luovuttamista, ja tällä kertaa aloitan armollisen hidastempoisesti, enkä ravaa itseäni henkihieveriin ensimmäisellä sadalla metrillä. Uskalikkaasta päätöksestä on nyt pari kuukautta ja huomaan kehittyneeni. Tänään jaksoin viiden kilometrin lenkkini ilman kävelytaukoja. Uskomatonta. Eikä tehnyt edes tiukkaa, kun malttoi pitää vauhdin hyvin, hyvin maltillisena. Tarinan opetus on, että rapakuntoisella, keski-ikäistyvällä triplasynnyttäjälläkin on liikunnallista toivoa. Ja totta vieköön, nyt parin kuukauden jälkeen homma alkaa tuntua jopa nautinnolliselta. Ilmeisesti koululiikunnan traumoistakin on mahdollista selvitä parissa, kolmessa vuosikymmenessä.

Jujun kimono, hattuja ja kirpparikankaasta kolttu

Vihdoinkin päivitystä plokiin. Meillä on ollut tässä pari yrjötautia joiden väliin mahtui peräti tasan kuukausi tervettä aikaa. Jossain ensimmäisen yrjön aikoihin vietettiin myös kuopuksen synttäreitä, mutta kulkutaudista johtuen se jäi hieman puolitiehen, osa tärkeistä ihmisistä on edelleen kahvittamatta...voihan itku.

Sain ihanaiselta sukulaistädiltä pussukan hänelle tarpeettomia tilkkuja ja (päin vastoin kuin omat kirjavaiset kangaskokoelmani), löysin pussista heti yhteen rimmaavia kuoseja ja tikkasin niistä kolme veelle kesäpuseron Mari Savion Juju-kirjan kimonon kaavalla. Pakko tunnustaa, että kirjan kimonon ompeluohjeistus meni aivan yli hilseen, mutta sain kuitenkin rakennettua suurin piirtein kuvan kaltaisen vaatteen. Luulen, että pääsin lopputulokseen mahdollisimman hankalin ratkaisun..

 

Jokin aika sitten nappasin kirpparilta nipun jonka joku oli nimennut "hamekankaaksi", hintaa ostokselle oli euro tai pari. Kirppukangas riitti lyhythihaiseen mekkoon, kaavana käytin aiemmin testaamaani kahdesta kappaleesta koostuvaa mekkokaavaa (SK 4/13). Hihat lyhensin alkuperäisestä.

 

Tadaa mikä tyylilyyli!

 Takaosasto piti tehdä kahdesta kappaleesta ja kohdistuksestakin piti vähän tinkiä kankaan riittämättömyyden vuoksi.

Lierihattuja on myös tullut veivattua riittämiin. Eilen lähti taas yksi maailmalle, toinen odottaa synttärisankariaan vielä (juhlat oli, mutta noro..). Minä olen ommellut lierihattuja esikon koulukavereille muun muassa. Heiltä satelee alvariinsa synttärikutsuja ja huvitan itseäni ajatuksella että kesällä saan bongailla tekemiäni hattuja tämän kylän ipanoitten päistä kauppareissuilla. Eilen kun hain tyttöä taas kerran yksiltä syntymäpäiväjuhlilta, satuin kuulemaan tyttöparven keskeltä huudahduksen "Mullakin on tommonen! Se on semmonen kääntöhattu". Hymyilytti.

Prinsessajuttuja

Kuopus juhlii ihan pian 3-vuotispäiväänsä ja mikäpä voisi olla ajankohtaisempaa kuin prinsessa-asiat. Vanha kaupan leluosastolta peräisin oleva, monen prinsessan päällä käynyt puku alkaa olla jo melko patinoituneessa kunnossa joten uusi liehuhelma on ehdottoman akuuttiin tarpeeseen tuleva. Tätä varten jemmasin äitini hylkäämät pitsiverhot ja muutkin osat lienevät olleet jonkin sortin verhoja. Ajatuksissa muhii vielä täydentää hörsellystä jonkinlaisella viitalla, mutta saa nyt nähdä riittääkö aika sellaisen loihtimiseen.

Kaava on Suuri Käsityö-lehden prinsessaliitteestä (5-6/2012) vähän sovellettuna tietty. Hyvä inspiraatiokirja kuninkaallisiin kierrätyskangaskolttuihin on myös Prinsessakirja (Lenée Grue & Line Watt), joka meidän kirjastosta löytyy yllättäen lastenosaston askartelukirjaosastolta.

 Vielä yksi blogipostauksen arvoinen juttu on se, että ekaluokkalainen halusi tänään kokeilla ompelukoneella ajelua. Tuumattiin että jumppavaatepussi voisi olla helppo ja tarpeellinenkin. Esikko kelpuutti pussimateriaaliksi  ihkupihkupinkin piirroshahmokuosin ja surautti itselleen näin upeen nyssäkän. Saumatkin me tehtiin semmosiks vähän fiinimmiks pussisaumoiks, ettei ihan liian helpolla oltais päästy. Vähän piti mutsin avittaa vaikeissa kohdissa mutta kyllä siitä ihan kelpo kapine tuli.

(Hannelelle taas kiitokset ^ prinsessakankaasta)

Yoshiko Tsukiorin mekko

Lainasin kirjastosta ihastuttavan kirjan, Yoshiko Tsukiorin Kauniit puserot ja mekot. Kaavat ovat sopivan simppeleitä lyhyelle ompelukärsivällisyydelleni ja valitsin kokeiluun ehkä yksinkertaisista yksinkertaisimman "laatikkomallisen venekaulusmekon". Mekossa ei ole vetoketjuja, kuminauhoja, rypytyksiä, ei edes tissilaskoksia. Onneksi tikkasin koevedoksen jämäkankaasta ennen the Kankaan silppuamista ja havaitsin että kirjan oman mittataulukon mukainen l-koko, joka siis olisi pitänyt olla sopiva, olikin melkoisen suuri päälläni (käytän tavallisesti m/l- ja 40-kokoisia vaatteita). Kuukkeloidessani kokemuksia Yoshikon kaavoista sain käsityksen, että mitoitus olisi niukkaa, mutta en voi olla samaa mieltä tässä. Seuraavan version tein m-koossa ja siinäkin olisi varaa nipistää. Suosittelen käyttämään apuna mittanauhaa, jos suunnittelee ompelua Yoshikon kaavoilla.

Kangas on vanhaa Tampellan satiinipuuvillaa, ältsin tyylikästä. Halusin hulpiotekstin mukaan mekkoon ja tälläsin sen muotokaitaleeksi pääntielle. Ja tähän väliin tuhannet kiitokset Hannele-tädilleni, jolta Kirsikkapuisto-kankaan sain. Ihana on, huikeen hieno!

Annoin esikolle kameran käteen ja sanoin että ota semmonen kuva missä näkyy koko mekko. Mekko näkyy, mutta pikkasen tais olla kamera kenossa. No, annetaan se ekaluokkalaiselle anteeks kuitenkin, varsinkin kun malli itsekin kenottaa. Vastoin alkuperäistä ohjetta tein taskut pyöreiksi neliön sijaan ja upotin ne sivusaumoihin, ettei menisi kankaan hieno kirsikkakuosi "rikki". Kaula-aukon kaarsin hiukan alemmaksi, mutta sen olisi voinut leikata vielä muutaman sentin syvemmäksi (tämäkin vinkiksi teille joita poolokaulusilmiö häiritsee, tässä venekaulusmekossa kaula-aukon reunaa nimittäin hipoo kurkkua ainakin minulla).

Tässä vielä itse kirja, suosittelen.

Plokihaaste

Kirppisrakkautta-plokin Eeva nakkas haasteen ja ohjeistus menee näin: "Ideana on vastata viiteen kysymykseen ja sitten minun pitäisi haastaa uudet viisi bloggaria leikkiin mukaan keksimilläni kysymyksillä".

1. Parhaat kirppislöytöni top 5

 Ensmäisenä joululahja itelleni, Raision Ekotilasta. Hinta oli sen verran kirpaiseva, että mietin yön yli. Päätin sitten hakea itselleni, koska aavistelin, että jos en sitä tee, se jää hampaankoloa kaihertamaan ikuisesti. Liekki, Finelin kahvipannu. Niin hieno (ja kallis) että melkeen itkettää. Joululahja mulle itelleni.

Toisena Humppilat, Arcorocit ja muut myrkynvihreät, kakanruskeat ja sinapin kukertavat lasihässäkät. Olen napsinut näitä mukaani kun on sattunut tulemaan eteen sopivalla hinnalla. Aika usein näkyykin myynnissä vielä noita Humppiloita esimerkiksi ja mukavaa, kun löytyy sen verran että voi kattaa useammallekin vieraalle.

Kolmantena  mukavasti patinoituneet nahkasohvat joissa on kiva röhnöttää kalsareissa ja äipän kutomissa villasukissa. Sohvat oli Tori.fi:n lahjoitetaan osastolla.

Neljäntenä paikallisesta kivijalkakirpusta pyöreä pöytä. Nyt on viimeinkin paikka tuhannelle liinalleni, jotka ansaitsevat olla esillä.

Viidentenä viimeisin kirpparisaaliini, loistokuntoinen samettitakki "Dixi Coat, Made in Finland by Teiniasu. Jetsulleen minun kokoinen ja kärsin tästä viisi (5)euroa. Ohhoh. Kuukkeloin hiukan ja selvisi, että Teiniasu on ollut turkulainen ompelimo. Eipä ole kauas takki liikkunut muutaman kymmenen vuoden aikana, kun Raisiosta, siis ihan liki Turun rajaa tämän löysin. Vaan kuinka sopii teiniasu tämmöselle keski-ikäistyvälle mummelille?

2. Aikakausi, millä olisin halunnut elää
Eipä säväytä  keskiajan rutot tai viime vuossadan sodat. Tämä nykyisyys lienee ihan paras.

3. Lapsuuden haaveammatti
Munsta piti tulla eläinlääkäri, kunnes tajusin etten kestä ehkä nähdä kärsiviä turreja sittenkään.

4. Kokoelmistani puuttuva (second hand) -aarre
kirjahylly 60-70-luvulta.

5.  Jos matkustelet, minne menet mieluiten
 Jos eteeni lehahtais hyvä haltija ja sanois että pääsen ihan minne vaan, siis ihan minne ikinä tahtoisin, lähtisin kiertämään Suomen Käpykylien ja Perähikiöitten kirppareita vaikka viikoks. Majoittuisin öiksi luonnonhelmaan, johonkin campingmökkiin järven rannalle saunomaan ja makkaraa kärtsäämään. Aah, täydellistä.


Omat kysymykseni seuraaville:
1. Viisi parhainta kirppulöytöä?
2. Tunnustatko tehneesi koskaan hutihankintoja?
3. Voiko lahja olla second hand?
4. Onko lempivaatteesi tullut uutena vai kierrätettynä?
5.Veikkaa mikä tämän päivän hilavitkutin on keräilykamaa vuonna 2050.


Haastan Tiili 5-plokin Kimmon, Kukkia ja mekkoja-plokin Maalaistytön, Oranssin Omenan, Eskurin Maijan ja kaikki kirpparinuuskijat joita en tässä vielä maininnu.

Verhoista huppupaidaksi

Kekkasin tässä yhtenä arki-iltapäivänä koukata kirjaston kautta ja lainasin muutaman Burda-lehden ihan vaan koska en ole koskaan aikaisemmin sen kaavoja kokeillut. Ensimmäisenä testiin pääsi "pitkä paita", 9/2014. Tuli ihan kelpo vaate, koko piti mun mielestä ihan paikkansa. Kangas on ystävältä saatu verhopari, kiitoksia Katja tästä! Paidassa on huppu, vyörenksun jätin tekemättä (kuvassa vyön virkaa tekee irtonainen toisesta vaatteesta napattu naru. Hihansuissa kumpparit ja takahelma on hiukan etupuolta pidempi. Taskut löytyy sivusaumoihin upotettuna. Paita ei aukea alas asti, vaan nappilista ulottuu napaan saakka, eli paitaan pitää ikään kuin pujahtaa. Tissilaskoksia ei ole, mikä hiukan mietitytti, mutta näköjään kolmen lapsen jälkeen toimii ihan tämmönen littanampikin yläosa (he ho he). Kaavaa voisi jalostaa takiksi vuorittamalla ja etuosa vois seuraavassa versiossa aueta ihan koko matkalta.

Eestä ja takkaa. Onks tää nyt anorakki vai mikä?

Mulle kans

Olen vähän myöhäisherännäinen, mutta tajusin ennen joulua, että mulla ei ole Mekkotehdas-kirjaa. Sit äkkiä tilaamaan semmonen ja kas kuinka kivasti sattuikaan että löyty ja vielä kunnon alehintaan. Vähän tuli huono omatuntokin, mun mielestä hiukan päälle kymppi on kyllä hävyttömän onneton hinta noin inspiroivasta kirjasta (sisälsi jo toimituksenkin tuo). Voi kun vielä sais ostettua aikaa että ehtis toteuttaa noi kaikki. Esikko alkaa harmikseni kasvaa jo ulos noista kaavoista, mutta nuorimmaisella on vasta parhain mekkoikä edessä. Ja onneks on velä kummilapsia ja kavereitten pilttejä, joille noita mekkoja voi tehtailla.

Ihan ensmäitteks korkkasin olkapussukkajutun. Voisin tehdä tämmösen itellenikin. Pikkukassiin menisi kivasti lompsa, puhelin ja suklaapatukka, siis kaikki olennainen mitä nainen maailmalla tarttee. Tai voishan sen kaavan vaikka skannata x-prosenttia isompanakin. Ensmäinen pussukka valmistui ja se nyt kuitenkin on menossa ei mulle, vaan lahjaksi muotitietoiselle 7-vuotiaalle synttärisankarille, jolla jo on ennestään samasta sinipohjaisesta ruususkankaasta lierihattukin. On sitte kesällä niin tyylilyylinä ettei paremmasta väliä. Vetoketjun korvasin laiskuuttani nepparilla ja olishan noi rypytyksetkin voineet tasaisemmin mennä, mutta olkoot. Sen verran hifistelin että pistin väliin ohuen fleesen, niin ei ole ihan liru tämä kukkainen käsveska.

Tällä liikkuu huulirasvat, pinnit ja kimmellykset ja purperrit ja kuessit vaan kalpenee, sanokaa mun sanoneen. Kyllä mami tietää.

Ja lopuks vielä pari räpsyä Mekkotehtaasta. On kyllä ihastuttava kirja. Voi kun joku tekis vielä pojillekin jonkun vastaavan. Siinäpä haastetta kaikille kirjantekijöille, nih!